Miten minusta tuli toimittaja ja yrittäjä?

Updated: Sep 5, 2020

Olen rikos- ja oikeusuutisointiin erikoistunut toimittaja, ja yritykseni Deadline Miettinen on toiminut nyt kahdeksan vuotta.



Yrittäjyys on muuttanut minua ihmisenä valtavasti. Olen kasvanut aikuiseksi näiden vuosien aikana, samalla, kun yrityksenikin on kipuillut teini-ajan ohi.


Löysin oman polkuni toimittajaksi jo suhteellisen nuorena, alle parikymppisenä. Muistan edelleenkin sen hetken kuin eilisen. Opiskelin Helsingin tekniikan alan oppilaitoksessa media-assistentiksi, pääaineena valokuvaus. Seisoin hississä selaillen muistiinpanoja toimittajan työn kurssilta. Opettaja oli juuri listannut ominaisuuksia, joita journalistilta vaaditaan. Kirjoitustaitoa, puhetaitoa, analyyttista ajattelua, uteliaisuutta, kiinnostusta ja yleissivistystä. Ajattelin, että osaan ainakin kirjoittaa. Olin siihen mennessä rustannut varmaan kymmenen päiväkirjaa. Olin mielestäni myös kovin utelias ja kiinnostunut kaikesta. Muistan, kuinka hihkuin intoa. Hah! Minusta tulee isona toimittaja! Se oli niin selvä asia, etten nähnyt moneen vuoteen mitään muuta vaihtoehtoa. Toimittajuus kasvoi nopeasti identiteettiini. En kuitenkaan osannut arvata, kuinka pitkän tien joudun kulkemaan unelmien saavuttamiseksi.






Päättäväisyys oli isoin voima alusta asti. Pääsin heti seuraavaan työharjoitteluun asuinpaikkani paikallislehteen Töölöläiseen, ja sain siellä kirjoittaa ihan oikeita, julkaisuun tulevia juttuja. Se oli uskomaton tunne. Oma nimeni oli lehdessä! Seuraavan kesän olin toimittajana Seiskassa ja vuoden päästä OHO!-lehdessä. Opin näissä hommissa alalta valtavan paljon. Ensinnäkin sen, että heikoimmat putoavat nopeasti, ja sen, että viihdetoimittajan työ on yllättävän rankkaa. Valmistuttuani koulusta lähetin kymmeniin lehtiin työhakemuksen. Ei yhtäkään vastausta. Työskentelin DNA:n liikkeissä myyntineuvottelijana, mutta tein samalla valtavasti töitä unelmani eteen. Kirjoitin kaikella vapaa-ajallani ja yritin kaikin tavoin saada alan töitä. Kun seinä tuli jatkuvasti vastaan, ajatus toimittajan urasta alkoi tuntua kaukaiselta haaveelta. Tähän meni monta vuotta. Huomasin sen, mistä minua oli jo varoiteltu: kilpailu media-alalla on raadollista.



Yrittäjyys ei tarkoita sitä, että tarvitsee tehdä 14-tuntisia päiviä. Päinvastoin, teen kuusituntisia päiviä ja tienaan enemmän kuin koskaan.


Vuonna 2009 pääsin Laajasalon opistoon opiskelemaan lehtitoimittajaksi. Työskentelin koulun ohella kuntosalin aulassa, ja aina kun asiakkaita oli vähemmän, kirjoitin. Joitakin töitä annoin lehdille ilmaiseksi julkaistavaksi. Valmistumisen jälkeen lähetin taas kymmeniin ja kymmeniin paikkoihin työhakemuksen. Yksi ainoa vastaus tuli, ja se oli Alibi-lehden päätoimittajalta. Siitä alkoi yhteistyö, joka jatkuu edelleen. Tämä pesti ei kuitenkaan vielä elättänyt. Olin vaihtanut työpaikkaa DNA:lta Elisalle, mutta vapaa-ajalla kirjoitin. Toteutin neuvoa, jonka olin matkan varrella saanut: tee tavoitteesi eteen ainakin yksi pieni teko joka päivä. Toistin mielessäni myös journalismin professorin Samuel G. Freedmanin sanoja: ”en ole koskaan tavannut lahjakasta nuorta toimittajaa, jonka taidot olisivat pitkällä aikavälillä jääneet huomaamatta”. Toivoin, että minä olisin tällainen ”lahjakas toimittaja”. Meni kuitenkin vielä vuosi ennen kuin ”taitoni” huomattiin.



Seuraavana loppiaisena sain erään lehden päätoimittajalta viestin. ”Hei, oletko rikostoimittaja? Haluaisitko kirjoittaa meille?” Tapasimme ja päätoimittaja piti ideoistani. En ehtinyt kuitenkaan tehdä lehteen montaa toimeksiantoa, kun hain kymmenen kuukauden määräaikaista toimittajan pestiä Lehtiyhtymältä. Sain paikan. Tienasin Elisalla paljon enemmän ja minut oli juuri vakinaistettu, mutta en miettinyt hetkeäkään, otanko toimittajan työn vastaan. Olin vihdoin saavuttamassa unelmaani.

Välillä, kun mikään ei tunnu miltään, ainoana motivointina on raha.


Heti työsuhteen alussa päätoimittaja määräsi minut vastaamaan kolmen lehden poliisiuutisoinnista. Käytännössä työ oli sitä, että luin poliisitiedotteet, tein päivittäisen soittokierroksen päivystäville poliiseille ja kirjoitin näistä lyhyitä artikkeleita. Työsuhteen aikana rakensin viranomaisiin kestävän verkoston ja pidin työstäni, mutta halusin enemmin kirjoittaa pidempiä juttuja. Kun määräaikainen työsuhde päättyi, lähdin innolla kehittämään uraani freelancerina. Asiakkaita oli aluksi kaksi.

Kuva Tanja Mikkola


Vuonna 2013 perustin Deadline Miettisen. Olin niin onnellinen, etten osannut pelätä. Ja onneksi en pelännyt, koska yrittäjäksi lähteminen vaatii paljon rohkeutta. En myöskään ajatellut esimerkiksi brändäystä kovin syvällisesti, vaikka pidän sitä erityisen tärkeänä asiana firman ensiaskeleiden aikana. Se, miten kukin yrittäjä tulkitsee ”brändi”-sanan, vaikuttaa menestykseen valtavasti.


Minulle brändin luominen on aina tullut luonnostaan. Yritykseni nimi Deadline kuvastaa luotettavuutta (pienenä sanaleikkinä nimen alkuosa viittaa myös työhöni). Määräajoista sekä muista asiakkaan kanssa sovituista asioista pidetään kiinni. Olen myös kuin kala vedessä sosiaalisissa tilanteissa ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Tämä on ollut tärkein asia uusien asiakkaiden löytämisessä. Tällä hetkellä kirjoitan säännöllisesti neljään lehteen, satunnaisesti yli kymmeneen. Tärkein huomio vuosien varrella onkin ollut se, kuinka merkittävää verkostoituminen yrittäjälle onkaan. Olen saanut ainakin kaksi pitkäaikaista asiakasta tavattuani heidät jossain alan tilaisuudessa. Olen maksanut seminaareista ja muista koulutuksista sievoisen summan, mutta olen tienannut ne myöhemmin triplasti takaisin. Toinen tärkeä oppi liittyykin rahaan: palkkioneuvotteluissa pitää olla rohkea. Ajattelen myös, että olen juuri niin hyvä (tai huono), kun viimeisin työni on.


Keskusrikospoliisin DNA-laboratoriolla.

Olen aina rakastanut työtäni, mutta motivoinnin lähde on vuosien varrella muuttunut. Alkuun riitti se, kun näin nimeni lehdessä. Nykyään nautin siitä, kuinka antoisia ja mielenkiintoisia työpäiväni ovat. Opin joka päivä jotain uutta. Maanantaina saatan seurata käräjäoikeudessa rikoskäsittelyä, seuraavana päivänä istun kotona kirjoittamassa verkkarit jalassa ja tukka pystyssä. Loppuviikosta vietän yöni vankilassa (ei sen takia, että olisin tehnyt rikoksen). Välillä, kun mikään ei tunnu miltään, ainoana motivointina on raha. Silloin tiedänkin, että on korkea aika ottaa lomaa. Yrityksen ensimmäisinä vuosina olin niin innoissani, etten mielestäni tarvinnut lomaa. Lopulta opin burn outin avulla, että vaikka työ olisi kuinka mahtavaa, elämässä pitää olla muutakin. Yrittäjyys ei tarkoita sitä, että tarvitsee tehdä 14-tuntisia päiviä. Päinvastoin, teen kuuden tunnin päiviä ja tienaan enemmän kuin koskaan. Olen myös nyt ollut kaksi kuukautta äitiyslomalla, tekemättä päivääkään töitä, ja saan saman korvauksen kuin työsuhteessa saisin.

Yrittäjyys on muuttanut minua ihmisenä valtavasti. Olen kasvanut aikuiseksi näiden viiden vuoden aikana, samalla, kun yrityksenikin on kipuillut teini-ajan ohi. Ennen kaikkea olen oppinut antamaan toimittajaminästäni ison siivun yrittäjyydelle. En siis ole pelkästään journalisti, vaan myös Yrittäjä, isolla Y:llä. Deadline Miettisen seuraava kasvun paikka on nyt, mutta koska tähän nykyiseen työtilanteeseen pääseminen vei neljätoista vuotta, suhtaudun tulevaisuuteen luottavaisin – ja kärsivällisin – mielin. Annan itselleni myös luvan nauttia nykyisistä saavutuksistani. Seuraavaksi aion kuitenkin valloittaa kirja-alaa perustamalla kustantamon. (EDIT: Valloitus on alkanut! Kirjakustantamo Deadline Kustannuksen ensimmäinen kirja julkaistiin 4.9.2020. Lisää sivuilla www.deadlinekustannus.fi )


Välillä työ vaatii heittäytymistä.