Koskelan henkirikos tapahtui samana päivänä, kun Eerika-kirja julkaistiin.
Vallilan puukotus käsiteltiin oikeudessa viime viikolla. Nämä surulliset, sanoinkuvaamattomat tapahtumat on yhtä vaikeita ymmärtää kuin Vilja Eerikankin kohtalo.
Koskelan ja Vallilan tapaukset antavat kuitenkin vielä enemmän aihetta kysymyksille:
miten alaikäinen voi viedä toisen ihmisen hengen? Miten alaikäinen pystyy kiusaamaan toista säännöllisesti ja suunnitelmallisesti niin, että lopulta se johtaa henkirikokseen?
Jokainen ottaa itse vastuun teoistaan, mutta faktaa on se, että usein henkirikoksen tekijän tausta on hyytävän traumaattinen. Jos murhaan tai tappoon syyllistynyt on kaiken lisäksi käytännössä vielä lapsi, 15–17-vuotias, hänen aivonsa eivät ole kehittyneet samalla tavalla kuin aikuisella, eikä hänellä ole lähellekään samaa kapasiteettia käytössään kuin aikuisella. On selvää, että erityisesti silloin traumaattiset kokemukset, kuten hylkäämiset, huoltajan väkivaltainen käytös ja malli konfliktien ratkaisemisesta väkivallalla ovat vaikuttaneet tekijän käytökseen. Kenellä on silloin osavastuu tapahtumien kulusta?
Rikostoimittajana tehtävänämme on selvittää mahdollisimman hyvin, mitä tapahtui ja kertoa se suurelle yleisölle. Osa työstämme on siis sitä, että autamme yhteiskuntaa ennaltaehkäisevään toimintaan. Kun tiedämme tapahtumien kulut pienimpääkin yksityiskohtaa myöden, pystymme ennakoimaan. Meistä jokainen pystyy ennakoimaan. Esimerkiksi Eerika-kirjan avulla suuri yleisö sai tietoonsa, mitä oikeasti naapurissa voi tapahtua, jos sieltä kuuluu merkkejä väkivallasta.
Henkirikoksen uhrin viimeiset kuukaudet tai vuodet ovat osa tarinaa, mutta melkein yhtä tärkeää on kohdistaa suurennuslasi henkirikoksen tekijään. Ei ole helppoa kuunnella, kun raa’asti toisen ihmisen hengen vienyt kertoo omista traumaattisista kokemuksistaan, mutta se on pakko tehdä, jos haluamme ymmärtää tekojen taustat. Ymmärtämällä pystymme parhaiten vaikuttamaan siihen, että vastaavaa ei tapahtuisi enää ikinä.