top of page

Koskelan murha – tunteita ja vuodatuksia

Updated: Aug 20, 2021

Julkisuudessa käsitellään uhrin ja tekijöiden taustat, teko ja oikeuskäsittely. On muistettava koko ajan, että uhrin läheiset ja muut asianosaiset saattavat nähdä ja kuulla kaiken. Muun muassa siksi julkiseen keskusteluun ei kuulu ulkopuolisten ihmisten tunteet.


Tämä blogikirjoitus on kytenyt sisälläni jo useita kuukausia, mutta halusin miettiä ajatuksen loppuun asti ennen kirjoitusta.


Eerika-kirjan julkaisun aikaan olin monessa mediassa haastateltavana. Lähes jokainen toimittaja halusi puhua kanssani siitä, mitä tunteita kirjan kirjoittaminen herätti ja siitä, oliko kirjan kirjoittaminen rankkaa.


Viime viikkoina Koskelan teinisurma on nostanut kaikilla suomalaisilla valtavan tunneryöpyn pintaan, ja myös minulta on kysytty, mitä tunteita tapaus herättää. Neutraali vastaukseni saa muut usein ihmettelemään.

Olin aluksi ehkä vähän hämmentynyt. Eerikan sijaan puhe keskittyisi minun tunteisiini? Jossain vaiheessa ajattelin, että jos en nyt kerro niistä tunteista mitään, minua pidetään kylmänä. Kerroin sitten lopulta siitä, kuinka näin viimeisinä kirjoitusviikkoina unia Eerikasta ja hänen elämästään. Uskotte varmaan sen, että unet eivät ole ainoa asia, mitä kahdeksan vuoden aikana koin.


Omat kokemukseni ja tunteeni eivät kuitenkaan kuulu julkiseen keskusteluun. Itkut, vuodatukset, viha, epätoivo ja turhautuneisuus olivat osa prosessia, mutta käsittelin ne yksityisesti. Ne eivät myöskään olleet lähelläkään sitä tuskaa, mitä uhrin omaiset ja muut asianosaiset tunsivat ja tuntevat edelleen. Me ulkopuoliset koemme tunteet ulkopuolisina. Muutaman päivän, muutaman hetken. Kokemus on vain murto-osa asianosaisten tunteista. Pieni murto-osa.


Tunteet ovat tietenkin täysin sallittuja, mutta ne eivät kuulu julkiseen keskusteluun. Tulevista tuomioista puiminen on myös täysin turhaa, sillä Suomi on oikeusvaltio ja päätöksen tuomioista tekee tuomioistuin.

Viime viikkoina Koskelan teinisurma on nostanut kaikilla suomalaisilla valtavan tunneryöpyn pintaan, ja myös minulta on kysytty, mitä tunteita tapaus herättää. Neutraali vastaukseni saa muut usein ihmettelemään.


Koskelan henkirikokseen liittyvä uutisointi on osa työtäni, mutta työtäni ei ole käsitellä omia tunteitani julkisesti. Työni on kertoa mahdollisimman objektiivisesti, mitä tapahtui, missä tapahtui, kenen toimesta ja mitä tästä kaikesta on seurannut tai tulee seuraamaan.


Kun käsittelyssä on rikos tai siihen liittyvät ilmiöt, julkisessa keskustelussa kenenkään ei pitäisi antaa tilaa omille tunteilleen. Mitä enemmän henkilöllä on vaikutusvaltaa (somevaikuttaja, poliitikko, toimittaja) sitä neutraalimmin asia pitäisi käsitellä julkisesti. Tunteista puhuminen voi aiheuttaa ei-toivotun ketjun tekijöiden ja uhrien omaisten mustamaalaamisessa. Ulkopuolisen vuodatus omista tunteista saattaa olla läheisten mielestä myös loukkaavaa.


Tunteet ovat tietenkin täysin sallittuja, mutta ne eivät kuulu julkiseen keskusteluun. Tulevista tuomioista puiminen on myös täysin turhaa, sillä Suomi on oikeusvaltio ja päätöksen tuomioista tekee tuomioistuin.


Omat tunteet ja purkaukset voi käsitellä terapiassa tai läheisten kanssa. Jos tällaista mahdollisuutta ei ole, esimerkiksi Mielenterveysseuran Sekasin -chat tarjoaa anonyymia keskusteluapua verkossa.

bottom of page