Rikos ei ole yksityiselämää – vai onko?

Updated: May 28, 2020

"MAKASIN siinä verilammikossa lattialla, niin mies vaan tokaisi: kato nyt, mitä sait aikaiseksi."

Sitaatti on jutusta, johon haastattelin lähisuhdeväkivallan uhria. Mies oli hakannut naisen henkihieväriin useita kertoja ja vainonnut muun muassa rikkomalla uhrin talon ikkunat. Nainen olisi halunnut, että miehen nimi julkaistaan jutussa. Pahoittelin ja kerroin, että se ei ole mahdollista.


Epäreilua, nainen vastasi. 


Soitin uhrin haastattelun jälkeen käräjäoikeuteen tarkistaakseni tarinan. Miehen rikosrekisteri on pitkä:


Törkeä pahoinpitely: yhden vuoden vankeusrangaistus. Pahoinpitely: 60 päiväsakkoa. Pahoinpitely: kahdeksan kuukauden tuomio, suoritettu 200 tunnin yhdyskuntapalvelulla. Pahoinpitely ja lähestymiskiellon rikkominen: yhteisenä tuomiona neljän kuukauden vankeusrangaistus, suoritettu 120 tunnin yhdyskuntapalvelulla. Lista jatkuu vielä viidellä lähestymiskiellolla.


Hiljattain miehelle luettiin tuomio häirinnästä ja vahingonteosta: neljä kuukautta vankeutta. 

Toivoisin itsekin, että tällaisissa tapauksissa voisin vaikka työnantajana tarkistaa, onko henkilöllä rikostaustaa. Ihan googlettamalla. Soittaminen Suomen kaikkiin 20:neen käräjäoikeuteen ei välttämättä houkuta tai tule edes mieleen.


Mitä jos media julkaisisi rikoksen tekijän nimen? Aina, pienimmissäkin rikoksissa.

Asiasta on kaksi näkemystä. Toista edustaa muun muassa Suomen rikosseuraamuslaitos, jonka tarkoituksena on saada rikoksen tekijät takaisin yhteiskuntaan. Uuden elämän aloittaminen ei ole helppoa, jos nimi on julkaistu mediassa. 

Toinen näkemys on kansalaisten hyväksi: Olisi hyvä pystyä tarkistamaan taustat ennen kuin palkkaa urakoitsijan. Kuinka usealta rikokselta vältyttäisiin, jos ennen sopimuksen allekirjoittamista selviäisi epäilyttävät taustat.


Edellä mainittujen lisäksi nimen julkaisuun liittyy journalistiset ohjeet, jota median tulisi noudattaa. JSN


Ohjeet ovat aika häilyviä. Tavallaan se on hyvä, että tiukkaa linjaa ei ole, koska näin medialla on mahdollisuus punnita uutiset tapauskohtaisesti. Valitettavasti käytäntö on vain mennyt liian varovaiseksi. 


Mediat eivät julkaise rikoksen tekijän nimeä, jos tuomio on alle kaksi vuotta vankeutta. Tästä ei siis ole olemassa lakia, eikä näin kehoteta journalistisissa ohjeissa tai Julkisen sanan neuvostossa. Tämä nyt vain on ollut tapana. Julkaisemisen suhteen ollaan äärimmäisen varovaisia myös silloinkin, kun tuomio on yli kaksi vuotta, ja kun rikoksen tekijä ei ole viranomainen, poliitikko tai julkisuuden henkilö.


Lukijan kannalta tässä ei ole mitään järkeä. Onko merkityksellistä tietää vaikkapa poliisin nimi, joka on epäiltynä törkeistä rikoksista vaiko sen rikoksen tekijän nimi, joka on toistuvasti saanut tuomion petoksista.

Kahden vuoden rajassa ei ole mitään järkeä myöskään siksi, koska vakavimpien rikosten tekijöiden nimillä – joista pitkiä kakkuja saa – ei ole lopulta mitään merkitystä lukijalle. Sen sijaan juuri ne, jotka ovat saaneet ehdonalaista tai sakkoja vaikkapa nettipetoksesta, ovat sitäkin merkityksellisempiä.


Median(toimituksien esimiesten) pitäisi ehdottomasti muuttaa nimen julkaisun käytäntöä. Nyt keskitytään liikaa siihen, kuka rikoksen on tehnyt eikä siihen, mikä rikos on kyseessä.