Henkirikoksen uhriksi joutuneen naisen ruumis löytyi Tuusulan Hyrylästä marraskuussa 2015. Tekijästä ei ollut tietoa. Rikospaikkatutkijat sekä keskusrikospoliisin kemistit tekivät töitä vuorokauden ympäri epäillyn löytämiseksi.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen rikosteknisen yksikön päivystäjä saa puhelun viiden aikaan aamulla. Ruumis on löytynyt parkkipaikalta ja ulkoisten vammojen perusteella joutunut henkirikoksen uhriksi.
Tutkija soittaa kollegalleen Mia Luntamolle, kertoo tilanteen ja lähtee hakemaan häntä kotoaan.
Matkalla rikospaikalle tutkijat pohtivat haastavia olosuhteita.
”Sää ei olisi voinut olla enää huonompi. Tuuli puhalsi kymmenen metriä sekunnissa ja vettä oli satanut koko yön”, Luntamo sanoo.
Todisteet tekijästä huuhtoutuivat hetki hetkeltä rikostutkijoiden saavuttamattomiin.
Näyte tekijän kosketuksesta
Poliisipartio oli jo eristänyt alueen, kun Luntamo saapui kollegoineen paikalle.
Alueelle pystytettiin rikosteknisen yksikön lamppuja valaisemaan lähes pilkkopimeää aamuyötä.
Toinen teknikko ryhtyi kuvaamaan: ensin yleiskuvaa, ja sitten koko ajan vain lähemmäksi ja lähemmäksi vainajaa. Parkkipaikka, asvalttitie, lyhyt nurmikkopolku. Uhrin ulkoiset väkivallan merkit. Verijäljet.
Tutkijat tekivät työtään mahdollisimman ripeästi, sillä toisin kuin kuivassa sisätilassa, nyt oli kiire. Luntamo käveli ruumiin viereen ja kumartui tekemään vainajan ulkotarkastusta. Naisen vaatteet riisuttiin pois ja hänen iholtaan taltioitiin näytteitä.
Luntamo vilkaisi rikospaikan nurmikkoa.
”Verijäljistä pystyi päättelemään, että teko oli tapahtunut kävelytiellä, ja että uhria oli sen jälkeen raahattu nelisen metriä alemmas parkkipaikan kulmaan.”
Tutkija otti pumpulipuikolla näytteet vainajan ranteista ja kasvoista toivoen saavansa dna:ta tekijän kosketuksesta. Maassa näkyi verta, mutta oli selvää, että siitä olisi saatu vain uhrin dna.
Rikospaikan tutkinnan jälkeen, tutkinnanjohtajan käskystä, Luntamo meni kollegansa kanssa uhrin kotiin. Perhe oli jo käynyt taktisten tutkijoiden kuulusteltavana poliisiasemalla Järvenpäässä, mutta heidän kotinsa piti vielä tarkistaa. Aviomiehen oman kertomuksen mukaan perheenäiti oli soittanut yöllä ja pyytänyt kyytiä. Kun uhrin päälle oli hyökätty puhelun aikana, mies ja poika olivat lähteneet etsimään uhria.
”Niin sanotussa pimeässä henkirikoksessa, jossa tekijää ei tiedetä, lähipiiri oli pakko kuitenkin tutkia.”
Luntamo kiersi perheen asunnossa huoneesta toiseen.
Pyykkikone ei ollut päällä verisiä vaatteita varten, asunnossa ei näkynyt viitteitä pintojen puhdistamisesta, eikä perheen kahdessa autossa ollut verta tai kosteita jälkiä tahrojen pesemisestä.
Yleisön vinkki
Uhrin laukku löytyi lauantaina aamupäivällä muutaman sadan metrin päästä tekopaikalta. Tekninen tutkimusavustaja otti vetoketjun vetimestä dna-näytteen ja lähetti sen keskusrikospoliisin rikostekniseen laboratorioon Vantaan Jokiniemeen.
Samaan aikaan taktiset tutkijat huomasivat valvontakamerat rikospaikan läheltä, terveysaseman seinältä. Videolta löytyi kuvamateriaalia hahmosta, joka käveli ensin kameran ohi ja tuli myöhemmin takaisin laukku kädessään.
Tutkijat vertasivat hahmon kävelyn kellonaikoja puheluihin, joita uhri oli käynyt aviomiehensä kanssa.
Kellonajat täsmäsivät, joten jutun tutkinnanjohtaja päätti julkaista videon mediassa. Yksi vihjeen antajista uskoi, että kävelytyylin perusteella hahmo oli hänen ex-miesystävänsä.
Poliisi meni asuntoon Hyrylän keskustassa, löysi sieltä kannabisviljelmän ja otti 34-vuotiaan miehen kiinni epäiltynä huumausainerikoksesta. Kuulusteluissa hän kielsi osallisuutensa naisen murhaan.
Epäillyltä otettiin sormenjäljet ja dna-näyte Järvenpään poliisivankilassa vartijoiden toimesta.
Omistajan dna
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen rikostutkija Anu Vihavainen ja tapahtumapaikalla ollut toinen teknikko lähtivät maanantaina oikeuslääketieteelliseen tutkimuskeskukseen kuolemansyyntutkintaa varten.
”Ruumiinavauksen tiedot olivat arvokkaita, sillä kun rikoksesta epäilty ei itse kertonut mitään, lääketiede ja tutkijat selvittävät tapahtumien kulun”, rikostutkija toteaa.
Taktiset tutkijat jatkoivat samaan aikaan kuulusteluja ja etsintöjä. Huumausainerikoksesta epäillyn asunnon roskakatoksesta, muutaman sadan metrin päästä rikoksen tekopaikalta, löytyi muovipussi, jonka sisällä oli housut, takki, lenkkarit ja kaksi maitotölkkiä.
Vaatteissa oli veritahroja. Luntamo kävi tapahtumapaikalla taltioimassa vaatteet, ja ne tutkittiin Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen teknisissä tiloissa samana päivänä.
Vaatteiden sisäpuolelta, paidan kauluksesta ja housujen resorista, otettiin niin sanotut omistajan dna:t, joilla haluttiin selvittää, kenen päällä vaatteet olivat olleet. Myös näkyvistä veritahroista otettiin näytteet, ja maitotölkeistä taltioitiin sormenjäljet. Näytteet lähetettiin keskusrikospoliisin tutkittavaksi.
Näytteenkäsittelyrobotti rikkoo solun
Rikoskemisti Markus Pirttimaa avaa KRP:n dna-laboratorion oven ja aloittaa suojavarusteiden pukemisen. Ensin suusuoja, hiussuoja, takki ja lopuksi kahdet kumihanskat päällekkäin. Laboratorioon on tuotu uusia näytteitä, ja yhden paperipussin kyljessä lukee lyhyesti: ”pimeä henkirikos”.
Pirttimaa leikkaa pumpulipuikon päästä palasen ja laittaa sen koeputkeen.
”Yleensä dna-analyysin saamiseen menee useita päiviä, mutta murha menee tuhansien muiden näytteiden edelle.”
Pirttimaan työpari kirjaa näytteen koneelle, ja koeputki saa oman viivakoodinsa.
Koeputki siirretään kuoppalevylle 95:den muun näytteen kanssa ja laitetaan näytteenkäsittelyrobottiin. Leeviksi nimetyn laitteen tehtävänä on kerätä dna erilleen näytteestä.
Seuraavaksi dna-jaksot erotellaan toisistaan sähkövirran ja 36 senttiä pitkien, millin kymmenesosien ohuiden lasikapillaarien eli lasiputkien avulla.
Nyt näyte oli valmis vertailtavaksi.
”Pimeissä jutuissa eli kun tekijää ei tiedetä, tunnistamaton rikospaikkanäyte osuu rekisterissä olevaan henkilöön 1 600–1 850 kertaa vuodessa”, Pirttimaa kertoo.
Tälläkin kertaa osuma löytyi.
Dna-analyysi vahvisti epäillyn
Uhrin laukun vetoketjun vetimestä löytyi naisen ja miehen niin sanottua sekoitus-dna:ta. Näyte ei ollut laadultaan paras mahdollinen, mutta oli silti yksi tekninen todiste, joka sitoi huumausainerikoksesta epäillyn miehen henkirikokseen.
Myös roskakatoksesta löydettyjen vaatteiden dna analyyseista saatiin tuloksia. Vaatteiden omistaja-dna kuului epäillylle ja veriroiskeiden dna uhrille.
Codis-niminen dna-rekisteri otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1999, ja vuoden 2003 lakimuutoksen jälkeen rekisteri on kasvanut noin 10 000:nen henkilön vuosivauhdilla.
Dna-rekisterissä on joko rikoksesta epäiltyjä tai tuomittuja. Rikoksesta epäillyt ja myöhemmin syyttömiksi todetut poistuvat rekisteristä laissa säädetyn ajan kuluessa. Tuomittujen dna säilyy rekisterissä vielä kymmenen vuotta kuoleman jälkeen. Tämä siksi, koska dna:kin voi säilyä hyvissä olosuhteissa vuosia ja voi vaikuttaa myöhempien rikosjuttujen tutkintaan.
Veriroiskeita ja nuppineuloja
Muotojälkitutkija Anja Ytti katsoo verisiä housuja mikroskoopin läpi KRP:n Rikosteknisessä laboratoriossa, Dna:n tutkimustiloissa. Osa verijäljistä on niin pieniä, alle millimetrin halkaisijaltaan, ettei niitä voi nähdä paljain silmin. Housujen toisessa lahkeessa on kymmeniä punaisia nuppineuloja. Ne kertovat jo löydettyjen veriroiskeiden paikat.
Vaatteet tulivat sinetöidyissä pusseissa, jossa oli mukana poliisin pyyntö: etsitään veriroiskeita. Verijälkitutkimus haluttiin teettää oikeuden käsittelyä varten. Jos rikospaikalle tullaan vasta uhrin kuoltua, roiskeita ei päädy vaatteisiin. Tahroja voi tulla, mutta ei roiskeita.
Tutkittuaan housut Ytti vaihtaa mikroskoopin alle epäillyn tekijän vaaleat lenkkitossut. Ytti siirtelee kenkiä mikroskoopin alla ja lisää nuppineuloja.
”Epäillyn tekijän vaatteista tehdyn tutkimuksen avulla tutkija pystyy päättelemään, onko vaatteita käyttänyt ollut lähellä uhria”, Ytti kertoo.
Verijälkitutkimukset tehdään joko rikospaikalla tai laboratoriossa. Ytti työskentelee laboratoriossa etsien verijälkiä esimerkiksi vaatteista, kun taas poliisin teknisiä rikostutkijoita on koulutettu tunnistamaan verijälkiä rikospaikalla. Verijälkiin pätevöitynyt tutkija tunnistaa muun muassa tippuveren, veriroiskeen ja veripyyhkäisyn toisistaan.
Rikospaikan lattialla tai seinissä olevien veriroiskeiden tulokulman avulla tutkija voi laskea, onko uhri tapahtumahetkellä ollut maassa, kumarassa vai seissyt.
”Hyvissä olosuhteissa verijäljistä voidaan päätellä myös rikospaikan eri tapahtumien järjestystä”, Ytti toteaa.
Jos keittiössä on veriroiskeita ja lattialla raahauksen jälkiä, voidaan päätellä, että teko on tapahtunut keittiössä, ja sen jälkeen uhria on raahattu toiseen huoneeseen. Mikäli rikospaikalla on kamppailtu, verijäljet ovat pyyhkiytyneitä ja päällekkäisiä.
Ytti kirjoittaa verijälkilausuntonsa laboratorioon lähetetyistä kengistä ja housuista: ”vaatteita käyttänyt henkilö on ollut hyvin lähellä veriroiskeiden lähtöaluetta”.
Järjestelmä pisteyttää sormenjäljet
Keskusrikospoliisin tekninen tutkija Sanna Mäntylä ottaa vastaan maitotölkeistä otetut sormenjäljet ja syöttää ne AFIS-nimiseen sormenjälkirekisteriin (Automated fingerprint identification system).
Mäntylä etsii jäljistä mahdollisia häiriöitä ja merkitsee niihin niin kutsutut erikoiskohdat. Tämän jälkeen järjestelmä vertailee jälkiä rekisterissä oleviin sormenjälkiin.
Henkirikoksesta epäillyn sormenjäljet oli skannattu poliisivankilassa jo aiemmin, ja myös ne oli lähetetty AFISiin.
”Kun jälki laitetaan hakuun, järjestelmä vertaa rikospaikalta taltioituun jälkeen merkitsemiä erikoiskohtia rekisterissä olevien jälkien erikoiskohtiin ja pisteyttää jäljet niin, että eniten samankaltaisuuksia omaavat rekisterin jäljet saavat eniten pisteitä”, Mäntylä kertoo.
Muutaman minuutin kuluttua koneen näytölle ilmestyy eniten pisteitä saaneet jäljet. Mäntylä vertailee silminnähden jälkiä tietokoneen näytöltä.
”Toinen – joskus kolmas ja neljäskin – tutkija tekee saman oikean tiedon varmistamiseksi.”
Maitotölkkien sormenjälkitutkimuksien tulokset olivat ensimmäinen tekninen tieto, jolla epäilty saatiin sidottua roskakatoksen löydöksiin. Poliisi sai tulokset 1. joulukuuta, kaksi päivää murhan jälkeen.
Tahdosta riippumattomaan hoitoon
Rikos käsiteltiin Tuusulan käräjäoikeudessa huhtikuussa 2016. Koko Suomi järkyttyi naisen kuolemasta senkin takia, että uhri olisi voinut olla kuka tahansa. Uhrin aviomies piti oikeudessa tunteikkaan puheen siitä, mitä syytetty oli heidän perheeltään vienyt.
Juttu oli raskas myös rikostutkijoille.
”Alamaailman rikoksiin tai päihteidenkäyttäjien välien selvittelyihin on jo tottunut, eikä niistä menetä yöuniaan. Tämä henkirikos oli kuitenkin kaikessa raakuudessaan kova paikka”, Anu Vihavainen ja Mia Luntamo pohtivat.
Mielentilatutkimus osoitti syytetyn syyntakeettomaksi ja diagnosoi skitsofrenian. Mies ei saanut vankeustuomiota, mutta hänet pakotettiin tahdosta riippumattomaan psyykkiseen hoitoon.
Äitiä ja vaimoa jäivät suremaan kaksi poikaa sekä aviomies kahdenkymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen.
(Teksti on julkaistu aiemmin Tekniikan Maailmassa)