Huumekuolemat rikostoimittajan silmin


Olen tavannut työssäni mm. rikollisjärjestön johtajia, poliitikkoja, huumeiden käyttäjiä, heidän omaisiaan, kodittomia, viranomaisia, toimitusjohtajia, seksuaalirikollisia ja väkivaltarikollisia.


Toimittajan tehtävä on kertoa meidän yhteiskunnallisesti tärkeistä ilmiöistä ja ajankohtaisista aiheista. Meidän tehtävänä on myös kuunnella heitä, joita ei ehkä muualla kuunnella.

Ensisijainen tavoite on kuitenkin jakaa tietoa.

Koulussa meille opetetaan muun muassa objektiivisuutta, tiedonhakua ja faktantarkistusta.

Koulu ei kuitenkaan opeta kaikkea.

Olin Irti huumeista ry:n tapahtumassa käsittelemässä huumekuolemia ammattini näkökulmasta, mutta päihteet ja niiden aiheuttamat kuolemat ovat olleet osa henkilökohtaista elämäänikin.

 

Siinä hetkessä, ja monessa muussa, tajusin, että tämä ei ole se tie, jonka haluan kulkea. Huumeet jäivät.
Kunnes vuonna 2013 erikoistuin rikostoimittajaksi.

2000-luvun alussa, kun olin 17-vuotias, hyvä ystäväni kuoli yliannostukseen. Parin vuoden päästä siitä isoäitini kuoli alkoholiriippuvuuden takia.

Vuonna 2010 siskoni menehtyi pitkäaikaisen huumeiden käytön seurauksena.

Olen itsekin kokeillut huumeita piristä kannabikseen, ja pari kertaa nuorena näin, kun ystävä piikitti suoraan suoneen.

 

Siinä hetkessä, ja monessa muussa, tajusin, että tämä ei ole se tie, jonka haluan kulkea. Huumeet jäivät.

 

Kunnes vuonna 2013 erikoistuin rikostoimittajaksi.

 


THL:n mukaan Suomessa kuolee vuosittain huumeiden yliannostuksen takia noin 250 ihmistä, mutta oikeasti huumeiden välilliset seuraukset kuolemiin ovat paljon laajemmat.

 

Tästä ole kauan aikaa, kun keskusrikospoliisi tiedotti, että heidän haaviinsa jäi yli tuhat kiloa amfetamiinia. Käyttöannoksina tämä olisi ollut tuhansia. Mietin, kuinka moni olisi tämänkin lastin takia kohdannut väkivaltaisen kuoleman.

 

Muutama vuosi sitten olin seuraamassa erään tunnetun suomalaisen siskon henkirikoksen oikeudenkäyntiä. Uhri oli tapettu epäselvissä olosuhteissa, asunnossa, joka oli jonkinlainen käyttäjien tukikohta.

Motiivi tähän, kuten kaikkiiin muihinkin vastaaviin henkirikoksiin, on järjetön. Milloin joku on varastanut huumeita, milloin on kyse mustasukkaisuudesta.

Jokainen henkirikos on turha, mutta erityisen turhalta nämä henkirikokset tuntuvat.

 

Huumausainerikosten uhreja on kuitenkin vaikea nähdä ennen kuin he oikeasti joutuvat väkivalta- tai henkirikoksen uhriksi. Huumausainerikokset kun ovat piilorikollisuutta, eli ei ole uhreja tekemässä rikosilmoitusta, kertomassa hätäänsä.

 Miten sitten itse selvisin huumeista vain kokeilulla?Meidän suvussa on geenejä riippuvuuksiin, ja siksi joudunkin olemaan tosi tarkka kaikkien päihteiden kanssa.

Olen kohdannut työssäni satoja alamaailmassa eläviä. Heistä jokainen on kertonut siitä, miten tavanomaista huumekuolemat ovat. Yksikin nelikymppinen sanoi, että sadan kohdalla hän lakkasi enää laskemasta kuolleiden ystävien ja sukulaisten määrää. Käyttäjät kertovat usein myös niistä monista kerroista, kun heillä itsellään kuolema on käynyt lähellä.

 

Olen myös tavannut heitä, jotka myyvät tai välittävät huumeita. Niin rikollisjengien johtajia kuin huumeiden välittäjiä alemmissa portaissa. Heitä ei usein kiinnosta huumekuolemat, ja heidän rikosmyönteinen ajatusmaailmansa meinaa myös sitä, että uhreja ei ole. Käyttäjäthän haluavat käyttää.

Osa välittäjistä sanoo, että eivät myy nuorille, mutta tilastot ovat surullisia. Erityisesti nuorten huumekuolemat ovat kasvaneet.

 

Osasyy tähän on muuntohuumeet. Teini-ikäisen impulsiivisuus ja kokeiluhalu voivat kertaheitosta johtaa kuolemaan, joten niin sanottu valistus on tarpeen. Kertokaa kädestä pitäen, vaikka lehtiartikkeli lukien, mitä muuntohuumeet ovat. Sillon kun itse olin nuori, saattoi olla aika varma siitä, mitä nenän eteen annetaan, mutta tänä päivänä ei.

Raastavinta on ollut huumeisiin kuolleen nuoren vanhempien tai muiden omaisten kohtaaminen. Päällimmäisinä tunteina heillä on tuska, viha, epäusko ja suru, enkä soisi sellaista kenellekään.

Myös joidenkin suhtautuminen huumeisiin kuolleen vanhempiin on musertava. Vanhemmat tarvitsevat tukea päihteettömään elämään.

Vanhemmat tekevät aina lapsensa eteen sen, mihin heidän taitonsa riittävät. Yhteiskunnan tehtävä on tukea kasvatuksessa heitä, joilla omat taidot eivät riitä.


Huumeet ovat oikeasti tosi pelottavia. Ne koskettavat meitä kaikkia tavalla tai toisella. Loppupeleissä ne eivät katso koulutustasoa, perheen olosuhteita tai muita ihmisen lähtökohtia.

Huumeet ovat kuin pahimman luokan psykopaatti, joka etsii helposti manipuloitavia tai muuten vain herkkiä ihmisiä. Me ollaan pohjimmiltaan samanlaisia, meillä on samat tarpeet, elämän polku vaan värittää sitä, mutta pohjimmiltaan tarvitsemme samoja asioita. Hyväksyntää, muita ihmisiä, merkityksen tunteen. Psykopaatti löytää ne, jotka ovat vailla näitä tunteita. Ensin psykopaatti saa kehuillaan ihmisen pauloihinsa, ja vasta kun on yleensä jo kaulaansa myöten helvetissä, psykopaatti näyttää todellisen itsensä. Lopulta se saattaa viedä hengen.


 Miten sitten itse selvisin huumeista vain kokeilulla?

Meidän suvussa on geenejä riippuvuuksiin, ja siksi joudunkin olemaan tosi tarkka kaikkien päihteiden kanssa. Olen riippuvainen vain kofeiinista, mutta herätyskellot soivat jo siitä, kun tunsin tarvitsevani melatoniinia joka ilta.


Selviän myös sillä, että mulla on järkyttämätön elämänhalu. En halunnut enkä halua kuolla. Opettelin myös kohtaamaan ikävätkin tunteet. Viimeksi viime viikolla koin vahvaa ahdistusta. Siitä selviää urheilulla ja tunteen käsittelyllä. Ei sitä mikään muu vie pois.


En välitä sanonnoista tai vertauskuvista, mutta yhdessä niistä on järkeä:

ELÄMÄ on oikeasti parasta huumetta.