top of page

Keijo Vilhunen – prosessista ja mikä yllätti

Updated: Sep 6, 2020

Keijo Vilhunen on yksi rikosmaailman mielenkiintoisimmista henkilöistä, ja kun tuotantoyhtiö Suomen Podcastmedia ehdotti tämän sarjan tekoa, olin heti mukana.

Tiesin kyllä, että prosessi ei olisi helppo: järjestäytynyt rikollisuus on oikeustoimittajallekin haastava kokonaisuus ja vaatii laajuutensa takia syvää perehtymistä.

Aihe oli hankala myös siksi, että alamaailman kulttuuriin kuuluu, ettei asioista puhuta. Sarjan päähahmo Vilhunen ei ollut koskaan aiemmin antanut näin laajaa haastattelua medialle. Taustatyön lisäksi haastateltavien saaminen veikin prosessin alkuvaiheessa eniten aikaa. Se vaati kärsivällisyyttä ja luottamuksen rakentamista, eikä yksikään haastatteluista ollut itsestäänselvyys.

Toiseksi eniten aikaa vei faktantarkistus. Selvitin asioiden kulkua ennen haastatteluja ja niiden jälkeen viettämällä tunteja ja taas tunteja oikeustaloilla asiakirjoja lukien. Lukemista todella riitti. Pelkästään niin sanottuun tynnyrijuttuun liittyvää aineistoa on reilusti yli 60 000 sivua.

Papereihin syventymisen lisäksi keskityin haastateltaviin – ihmisiin. Vaikka aihe on vakava, halusin käsitellä sitä objektiivisesti ja reilulla otteella. Halusin oikeasti tietää, minkälaisia ovat Vilhusen maailmankuva ja elämänarvot unohtamatta kuitenkaan sitä, että hän on syyllistynyt vakaviin rikoksiin. Halusin myös tuoda rikollisjärjestöjen toiminnan oikeassa valossa esille.

Prosessin aikana yllätyin siitä, että Vilhunen on oikeasti mukava persoona, mutta huomasin myös hänen erityisen hyvät sosiaaliset taitonsa. Monen haastateltavankin mukaan Vilhunen on taitava pelaaja ja hyvin älykäs. Asiakirjoja penkoessani yllätyin myös siitä, että Vilhunen on ollut jo 25-vuotias saadessaan ensimmäisen tuomionsa. On hyvin tavanomaista, että rikolliselle uralle päädytään paljon aiemmin, jo teini-iässä. Halusin myös selvittää, miksi Vilhunen ei koskaan lopettanut rikosten tekemistä sen takia, että se on väärin, vaan jäi lopulta niin sanotusti eläkkeelle. Silti hän sanoi tietävänsä, että rikokset eivät ole oikein ja että melkein 20 vuotta vankilassa eivät olleet sen kaiken arvoista.


Nyt Vilhusta syytetään 17 vuotta sitten tapahtuneesta Volkan Ünsalin palkkamurhasta. Oikeudenkäynti alkaa maanantaina 7.9.


Kahdeksanosainen sarja Ex-jengipomo Keijo Vilhusen elämä on kuunneltavissa Yle Areenassa.



bottom of page