Talven ensimmäinen maahan jäänyt lumi on valaissut ympäristön. Ilma on hyytävän kostea ja kylmä, mutta sisällä tallissa on kuivaa ja lämmintä. Jenni-poliisi sulkee Luigino-hevosen karsinan oven ja kävelee kohti taukotiloja.
– Käyn vaihtamassa kuivaa päälle, hän sanoo ja osoittaa märkiä vaatteitaan.
Jenni ja Kartaago ovat juuri tulleet päivän ensimmäisestä ”passista”. Suomen ainoasta ratsupoliisiyksiköstä on kirjoitettu paljon, mutta tallin seinien sisälle kätkeytyy edelleen sellaisia asioita, joita edes muut poliisit eivät välttämättä tiedä.
Ratsupoliisin tehtäviin kuuluvat muun muassa joukkojen hallintatehtävät, tavallinen partiointi, pr-tehtävät esimerkiksi vanhainkotiin tai päiväkotiin sekä erilaiset tapahtumat, kuten Horseshow ja festarit.
Kokeneemmat näyttävät mallia
Tallissa on tällä hetkellä seitsemän poliisihevosta: Luigino, Kartaago, Portselaw, Palaad, Lamanss, Calvin ja Ex Boy. Pisimpään poliisin tehtävissä on viihtynyt Portselaw eli Poke, ja uusin tulokas on Luigino. Utelias Lamanss eli ”Laku” kurottaa kaulaansa niin pitkäksi kuin pystyy ja nuuhkii kameraa, kun taas Palaad kääntää selkänsä. Hevoset poikkeavat luonteenpiirteiltään, mutta jotain samaa heissä kaikissa on: poliisihevosen virkaan pääsyssä on tiukat valintakriteerit. Hevosen täytyy olla iso – vähintään 170 senttinen säkäkorkeus, mahdollisimman terve ja erityisen rauhallinen.
– Mielummin liian tylsä ja rauhallinen kuin liikaa virtaa, Jenni sanoo.
Ennen ostoa ja virkaan hyväksymistä uutta hevosta testataan erilaisilla ärsykkeillä. Ensin aloitetaan helpoimmasta, vaikka sateenvarjosta, ja edetään hevosen kykyjen mukaan seuraavaan. Jos hevosella on vahva pakoreaktio, testaus lopetetaan heti, eikä hevosta hyväksytä poliisityöhön. Jos hevonen säikkyy vähän tai ei heti uskalla astua esimerkiksi pressun päälle, testausta jatketaan. Eteneminen ärsykkeiden kanssa on varovaista, sillä jos hevonen kerran pelästyy jotain, se voi säikkyä samaa ääntä myöhemminkin. Yksikään eläin ei kuitenkaan ole syntyjään valmis poliisihevonen.
– Hevoset ovat laumaeläimiä ja seuraavat toistensa esimerkkiä. Kokeneemmat hevoset näyttävät uusille mallia. Jos jotain pelottavaa tulee eteen, niin konkarit ovat rauhallisia ja näin ollen uudetkin osaavat suhtautua tilanteisiin hyvin.
Hevoset vaistoavat stressin
Jenni on ollut virkamiehenä yhdeksän vuotta, ja nyt hän on ollut vuoden ratsupoliisissa.
– Aiemmin minulla oli oma hevonen. Hain tänne töihin, kun siihen tuli mahdollisuus. Poliisiksi valmistuin vuonna 2009, hän kertoo.
Myös ratsupoliisin esimies vaihtui kesällä, kun vanhempi ylikonstaapeli Henrik Westerbergin tilalle tuli ylikonstaapeli Timo Kossila. Hänellä ei ollut aiempaa kokemusta hevosista.
– Ensin harjoittelin ratsastusta maneesissa ja ratsastuskentällä kokeneemman kollegan kanssa sekä ratsastuksenopettajan valvonnassa. Kun homma oli hallinnassa, lähdettiin liikenteen sekaan, ja aluksi valittiin rauhallisempi alue, Kossila kertoo.
Vaikka aiempaa kokemusta hevosista ei tarvita ratsupoliisissa työskentelyyn, hevosten kanssa tekeminen vaatii rauhallisuutta. Hevoset vaistoavat ratsastajansa stressin, pelon tai jäykkyyden. Vaikka poliisihevoset ovat hyvin rauhallisia, nekin ovat eläimiä, joiden vaistot toimivat luonnonvaraisesti. Jos ratsastaja on jännittynyt, hevonen ei välttämättä luota tiukassa paikassa.
Jenni on touhunnut koko elämänsä hevosten parissa, vaikkakin ratsupoliisiksi pääsy ei vaadi aikaisempaa kokemusta ratsastuksesta. Poliisikoulutus pitää tietenkin olla.
Tehostettua valvontaa
Periaatteessa työtehtävät ratsupoliisina ja kenttäpoliisina ovat samanlaisia, mutta 800 kiloinen eläin tuo haasteita ja poikkeuksia. Ratsupoliisi valvoo kenttäpoliisin tavoin yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä kevyttä liikennettä ja autoja. Ratsupoliisit voivat pysäyttää kenet tahansa, sakottaa, pitää puhallusratsiaa tai antaa huomautuksia. Välillä on tehostettuja valvontaviikkoja, ja viimeksi ratsupoliisit antoivat yli 300:lle valottomalle pyöräilijälle kirjallisen huomautuksen.
– Pyöräilijälle voisi antaa valojen puuttumisesta rikosakonkin, mutta yleensä huomautus riittää, Kossila kertoo.
Ratsupoliisit kuuntelevat myös hätäkeskuksen antamia tehtäviä, ja jos tulee ilmoitus vaikka kadonneesta lapsesta, ja se sattuu olemaan samalla alueella, ratsupoliisit ovat käytettävissä.
Kotikeikalle on tietenkin vaikeampi mennä, mutta tarpeen tullen toinen voi jättää hevosen kollegalle siksi aikaa.
– Olemme aina vähintään kahden ratsukon kanssa liikenteessä samalla tavalla kuin tavallinen poliisipartiokin. Jos on tarvetta nousta hevosen selästä, ja on oikeasti joku hätä, niin kyllä siihen ratkaisu keksitään, Jenni toteaa.
Poliisihevosen löytäminen voi kestää useita kuukausia, mutta Luigino löytyi nopeasti viereisestä talllista yksityiseltä omistajalta. Ratsupoliisit tykkäsivät heti rauhallisesta mutta uteliaasta yksilöstä.
Märät vaatteet arkipäivää
Passi tarkoittaa ratsupoliisin kielellä partiointia. Useimmiten yksi keikka kestää kolmisen tuntia, ja koska hevosen selässä ollaan kelillä kuin kelillä, varusteet pitää olla sen mukaisia. Talvella päällä on toppahousut ja -takki sekä päällimmäisenä heijastinliivi. Sateella laitetaan reisiin asti ulottuva sadetakki, jonka vedenpitävyydestä voidaan kuulemma olla montaa mieltä. Varustus on kuitenkin tärkeää, sillä jos pitkäkestoisella tehtävällä kastuu jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen, loppu aika vuorosta voi olla aika ikävä. Suomen vaihtelevissa olosuhteissa märät vaatteet ovat kuitenkin ratsupoliisissa täysin arkipäivää. Viime vuosina poliisin vaatetus on parantunut, mutta erityisesti ratsupoliisin työ vaatii vieläkin enemmän vaatteiden osalta kuin autopartiossa työskentelevillä. Kossila istuu toimistossaan tallitakki päällä ja toppahousuissa.
– Miksi olen sisällä tällaisissa varusteissa? No koska kaikki muut vaatteet ovat kuivumassa, Kossila naurahtaa.
Portselaw eli ”Poke” on ollut tallilla pisimpään.
– Se on luonteeltaan hyvin kiltti ja rauhallinen, mutta se ei anna mitään ilmaiseksi kentällä. Ratsastajan pitää tehdä hiki hatussa töitä, jotta sen saa tekemään niin kuin haluaa. Passissa Poke on mainio: erittäin rauhallinen, Jenni sanoo.
“Korvissa soi monta päivää”
On suorastaan ihmeellistä, kuinka poliisihevoset osaavat olla rauhallisena suuressa väkijoukossa ja melussa. Hevosen luontainen reaktio on paeta, jos jotain uhkaavaa ilmenee, ja useimmiten ne lähtevät pakoon katsomatta, mistä ääni tulee ja onko se edes oikeasti uhkaava. Hevoset toimivat vaistonvaraisesti, ja siksi onkin vaikeaa löytää yksilöä, joka osaa suhtautua ääniin ja ihmisiin rauhallisesti. Onneksi niitä kuitenkin on. Muutama viikko sitten Jenni oli työtehtävässä Tampereella, jossa turvattiin kahta mielenosoitusta, ja ratsukoiden lähellä räjäytettiin paukkupommeja.
– Omissa korvissa soi monta päivää sen jälkeen, ja kävimme kaikki kuulotestissä, mutta hevoset eivät olleet moksiskaan. Vähän ne taisi hypähtää ensimmäisestä kovasta paukusta, mutta ei sen enempää, Jenni kertoo.
Ratsupoliisien satulat, suitset ja muut välineet ovat aina tip top -järjestyksessä.
Vastuu elävistä eläimistä
Tätä ei moni tiedä ratsupoliiseista: työ ei ole pelkkää köpöttelyä kaupungilla tai jäätelön syömistä Kaivopuistossa. Kierrolle tuleville poliiseille tulee joskus yllätyksenä, miten paljon oheistöitä partioinnin lisäksi on. Erityisesti kesäaikaan luullaan, että ratsupoliisin työ on aina tosi leppoisaa. Hevosten hoitamiseen ja siihen liittyvään oheistoimintaan menee kuitenkin paljon aikaa, vaikka tallin työntekijät tekevätkin ison osan tallityöstä. Jokaisen passin jälkeen poliisi hoitaa kuitenkin itse hevosensa ja huoltaa varusteet. Myös paperihommat täytyy hoitaa. Talvella aikaa vie myös vaaterumba: vaihto tehdään monta kertaa päivässä.
– Olemme vastuussa elävistä eläimistä. Lääkärikäynnit, tarvittavat lääkkeet, jalkojen kylmäys, kengitys ja muut sellaiset kuuluvat tähän hommaan. Ei me oikeasti ehditä edes kahvitaukoja välillä pitämään, Kossila sanoo.
Päivä on puolessa välissä, ja on seuraavan passin aika. Poliisit käyvät vaihtamassa talven tuiskuihin sopivat toppavaatteet, ja Luigino luimistelee vähän, kun satula laitetaan selkään.
– Kansalaiset kyllä tykkäävät, kun olemme paikalla. Ja erityisesti joukkojenhallintatilanteissa yksi ratsukko vastaa useampaa jalkaisin työskentelevää poliisia, Jenni sanoo ja kiipeää penkin avulla Luiginon selkään.
Ratsupoliisit ovat kuuluneet katukuvaan jo vuodesta 1882. Tässä kuvassa lähdetään päivän toiselle passille. Turvallista työpäivää, arvon poliisihevoset!