Luulin tietäväni, mitä lapseni tekee netissä. Luulin myös valistaneeni valheen ja totuuden eroista. Olin väärässä.
Tämä selvisi, kun Viivi ei uskaltanut mennä pimeässä koiran kanssa ulos. Kimpaannuin vähän, koska epäilin pelkoa tekosyyksi. Tyttärenikin kimpaantui. "Sä et tajua. Suomi on ihan erilainen kuin ennen", Viivi älähti. Kysyin hämmilläni, mitä tämä tarkoitti. Tyttö empi pitkään ennen kuin vastasi: ”Mä oon kattonut sellaisia videoita, missä kerrotaan kidnappauksista ja seuraamisista”.
Yritin selittää, että ne tarinat eivät pitäneet paikkaansa tai niitä oli vähintäänkin väritetty. Viivi ei uskonut, koska se mitä Youtubessa sanotaan, on totuus. Vaikka sanoin, että Suomessa ei kidnapata lapsia kadulta, Viivi ei uskonut. Vasta kun katsoin yhden näistä videoista, ja selitin yksityiskohtaisesti, miksi juttu on huuhaata, Viivi alkoi uskomaan. Kerroin, että tubettajat hakevat uusia seuraajia, ja joskus niitä haalitaan hinnalla millä hyvänsä. Välillä totuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
Sovittiin, että jatkossa Viivi kysyy meiltä vanhemmilta, jos joku median esittämä asia askarruttaa. Jos emme tiedä totuutta, selvitämme.
Aikuisenkin on vaikea erottaa totuus valheesta, niin vielä vaikeampaa se on lapselle. Aikuisen tehtävänä on antaa lapselle keinoja tiedon itsenäiseen arviointiin. Jos tämä tuntuu vaikealta, voit kertoa lapsesi opettajalle tästä: https://www.faktanakiitos.fi/. Myös minut voi kutsua Uusimaan alueen koululle puhumaan aiheesta.
