Kun Eerikakirja julkaistiin vuonna 2020, se ei ollut kovakantisena kaupoissa myynnissä, enkä kertonut teoksesta Helsingin kirjamessuilla. Kirja ei ole voittanut palkintoja yhtä kunniakirjaa lukuunottamatta.
Totta hitossa olisin jo pari vuotta sitten halunnut lavalle. Olisi kerrassaan hienoa, jos kirja saisi tunnustusta alan arvostetuilla palkinnoilla. Nämä ovat jokaisen kirjailijan unelmia.
En silti tee tätä julkisuuden, palkintojen tai edes rahan takia.
Tehtävänäni on kertoa tarinoita ja saada siten muutosta aikaiseksi. Haluan, että ihmiset tuntevat enemmän sekä ymmärtävät tarinoiden avulla sen, että olemme kaikki pohjimmaltamme samanlaisia. Jokaisella on oma tarinansa ja sitä kautta heikkoudet ja vahvuudet, mutta jaamme samat tarpeet ja tunteet sekä – no, planeetan.
Teen työtäni myös itsekkäistä syistä, inhimillisestä tarpeesta. Haluan itsekin tuntea syviä, merkityksellisiä tunteita.
Nousen tänä vuonna Helsingin kirjamessujen lavalle peräti kuusi kertaa. Suurimmassa osassa esiintymisistä teen sitä, mitä osaan parhaiten: pyydän muita kertomaan oman tarinansa. Tämä on myös osa nykyistä työtäni. Haluan tarjota kustantajana muillekin mahdollisuuden kirjoittaa suurelle yleisölle merkityksellisiä, tunteita herättäviä tarinoita.
Haastattelujen lisäksi pääsen kertomaan Eerikakirjan tekemisestä. Onkin hienoa nähdä, että edelleen kahden vuoden jälkeen kirja herättää huomiota ja siten sen yksi tehtävistä on toteutunut. Kahdeksanvuotiaan tytön tarina ei todellakaan ole unohtunut, vaan se on ollut ihmisten mielessä kirjan ansiosta yli 60 000 kertaa.
Toisessa esiintymisessä keskustelemme rikostoimittajien kanssa true crimesta. Takaan, että tämä keskustelu antaa sata kertaa enemmän kuuntelijoilleen kuin yksikään aiempi aiheesta ennen kuultu keskustelu.
Tavataan siis messuilla, tarinoiden keskellä! 🤍