”Vankilamurhia, nälkää ja nöyryyttämistä”

Updated: Mar 18, 2021



Suomalainen mies lusi vuosia brasilialaisissa vankiloissa. Edelleen hän sanoo olevansa syytön tyttöystävänsä murhaan. Matkustin vuonna 2014 Joinvillen vankilaan tapaamaan Toni Hakalaa.




Grillijuhlat olivat kestäneet jo kolme päivää. Toni Hakalan koti oli täynnä ihmisiä. Kavereita, tuttuja ja täysin tuntemattomia. Brasilialaiseen tyyliin kaikki olivat tervetulleita.


Aamuyöstä Hakalan ex-tyttöystävä saapui paikalle, ja Hakalalle sekä hänellä syntyi riita. Hakala lähti kaverinsa kanssa ajelulle rauhoittumaan, ja kun hän parin tunnin päästä palasi takaisin asunnolleen, bileet olivat ohi. Tyttöystävä makasi lattialla kuolleena, ja juhlijoista vain viisi oli enää paikalla.


Näin Toni Antti Juhani Hakala, 33, kertoi itse poliisille esitutkinnassa vuonna 2008 ja vuonna 2009 käräjäoikeudessa. Edelleen hän sanoo olevansa syytön. Naisen murha, josta Brasilian oikeus antoi 15 vuoden vankeusrangaistuksen, ei ollut Hakalan mukaan hänen tekosiaan. Hakala sai kokonaisuudessaan 18 vuoden ja kymmenen kuukauden tuomion murhasta, varkaudesta ja ruumiin kätkemisestä.

Todistaja katosi maasta


Arviolta noin 50 prosenttia Brasiliassa tuomituista vangeista on oikeasti syyttömiä, kerrotaan maan viranomaistaholta. Syy on yksinkertaisuudessaan järjetön: vankeinhoitojärjestelmä on maan yksi parhaimmista bisneksistä. Jokainen vanki tarkoittaa vankeinhoidon organisaatiolle 3000 realia eli 1000 euron tuloja joka kuukausi. Poliisin esitutkinta on myös hyvin erilainen Suomen prosessiin verrattuna. Brasiliassa rikoksesta voidaan tuomita pelkän todistajalausunnon perusteella, ja vaikka rikostutkinnassa olisikin löytynyt jotain todistetta, mahdollinen todistajan lausunto kumoaa muut tiedot.


Näin kävi Hakalan jutussa.


Esitutkintapöytäkirjan mukaan hänen tyttöystävänsä kynsien alta löytyi naisen dna:ta, mutta sitä ei katsottu oleelliseksi tiedoksi. Tämä siksi, koska viidestä murhapaikalla olleista henkilöistä kaksi todisti Hakalaa vastaan kertomalla, että mies oli heille tunnustanut murhan. Toinen todistajista esiintyi oikeudessa nimettömänä Hakalan ”ystävättärenä”. Muut kolme silminnäkijää eivät todistaneet ollenkaan, tuntemattomasta syystä. Ainoa linkki Hakalan vapauteen oli kaveri, joka oli mukana ajelulla, mutta tämä pelästyi Brasilian mediamyllytystä – joka käsittää myös todistajat – ja katosi maasta heti tapahtuman jälkeen.


Murhan esitutkintapöytäkirja on noin sentin paksuinen. Suomessa vastaava rikoksen tutkinta vaatisi vähintään nelinkertaisen määrän paperia.

Myös vartija tutkitaan


Neljän kuukauden tiukkojen, vankilan johdon kanssa käytyjen, neuvotteluiden jälkeen seisoimme valokuvaajan kanssa Joinvillen vankilan portilla. Rakennus näyttää ihan tavalliselta laitokselta. Ei niinkään hurjalta, löyhkäävältä luolalta, kuten brasilialaisten vankiloiden maine kertoo. Tämä vankila sijaitsee São Paolosta 500 kilometriä etelään, noin 500 000 ihmisen kaupungissa Joinvillessä. Toni Hakala siirrettiin sinne viime helmikuussa viereisen kaupungin Florianópoliksen vankilasta.


Joinvillen vankila on maineensa mukaan yksi Brasilian parhaita, koska siellä vankeja kohdellaan suhteellisen inhimillisesti. Viranomaisten mukaan vankila on jopa ainut laatuaan.

- Joudumme hetkeksi takavarikoimaan kameranne. Saatte sen takaisin parin tunnin päästä, turvatarkastuksesta sanotaan.


Samalla kun tavaramme kulkevat läpivalaisusta, meidät tutkitaan. Perässä kulkenut vartija joutuu samaan käsittelyyn.

Katsekontakti kiellettyä


Työntekijä ohjaa meidät vankilan käytävälle. Matkan aikana vastaan kävelee kolme lattiaa tuijottavaa vankia. Katsekontaktin tekeminen vieraisiin on kiellettyä, työntekijä kertoo. Jokaisen vangin perässä kulkee vartija, ja kun tiemme kohtaavat, vartija asettuu meidän ja kahlitun väliin turvaksi.


Vierastapaamishuone on varattu haastattelua varten. Kun ovi avataan, Hakala seisoo kalterin toisella puolella.


Itsevarma olemus ja hyökkäävä katse ovat vähän hätkähdyttäviä.

Ennen haastattelua työntekijä sanoo, että emme saa koskea vankia. Kättely jätetään siis väliin.


- Tervetuloa. Mun suomen kieli on sitten aika huono. En ole puhunut äidinkieltäni… hetkinen… yli kuuteen vuoteen, mutta voin yrittää, Hakala sanoo.


Poliisi jää ovelle vartioimaan. Virkavallan lisäksi turvallisuudesta huolehtivat paksut kalterit ja vangin käsiraudat. Tilanne eroaa Suomesta kuin yö ja päivä: murhasta elinkautiseenkin tuomitut annetaan olla samassa tilassa toimittajien kanssa, ja ainoa vartiointi on kameravalvonta.

Kolmetoista murhaa


Ennen Joinvilleä Hakala istui tuomiotaan neljässä eri vankilassa. Ensimmäisen vuoden São pedro de Alcântaran vankilassa, joka on maineensa puolesta Brasilian pahin. Tapahtumat ovat kuulemma sellaisia, joita kenenkään ei pitäisi nähdä.


- Seuraava vankila oli kyllä vieläkin pahempi. Kolmen kuukauden aikana siellä murhattiin kolmetoista vankia. Moni ystäväni on hakattu ja jätetty kuolemaan, Hakala kertoo.


Puhe muuttuu kuiskaukseksi.


- En pysty pukemaan tunteita sanoiksi. En vain pysty. Enkä halua puhua tästä enempää. Paljon tapahtumia, jotka eivät unohdu koskaan, hän kuittaa vahvalla aksentillaan.


Sinne tänne puheeseen eksyy portugalia, välillä englantia. Vankilassa tatuoitu iho menee kauttaaltaan kananlihalle, ja parin sekunnin ajan Hakala näyttää murtuvan. Yhtä nopeasti mies kuitenkin kokoaa itsensä.


Haastattelun aikana Hakala toistaa usein, kuinka tärkeää Brasilian vankiloissa on olla lojaali muita vankeja kohtaan.


- Se on ainoa keino selviytyä. Autamme vankien kanssa toisiamme. Jos jää valehtelusta kiinni, on ihan yksin.

Kaksisataa päivää eristyksessä


Maan vankilat ovat surullisen kuuluisia vanginvartijoiden ja vankien valtataisteluista. Rikolliset jengit kapinoivat sitä organisaatiota vastaan, jonka pitäisi huolehtia rikollisista. Vuosina 2010–2011 vangit järjestivät kaksi viiden päivän nälkälakkoa vankeinhoitojärjestelmää vastaan. Hakala oli yksi 15 000:sta lakkoon osallistuneista.


- Tämä on ikävä kyllä sota, joka ei lopu koskaan. On vain hetkellisiä voittajia, Hakala sanoo.

Kädet viuhtovat, kun vanki kiihtyy aiheesta.


- Ihmiset täällä katsovat itseään peilistä ja päättävät, pystyvätkö he hyväksymään sen mitä näkevät. Minä en pysty.

Hakalan vankilavaihdokset ovat seuraus suun avaamisesta. Vuonna 2009 mies keräsi 700 nimen adressin ja lähetti sen ihmisoikeusjärjestö Amnestyyn.

- Edellisissä vankiloissa vanginvartija jätti monesti kalterit auki. Niitä oikein kalisutettiin, jotta olisin yrittänyt karata. Halusivat syyn tappaa, koska en ollut helppo vanki.


Vuonna 2011 Hakala oli kaksisataa päivää eristyssellissä. Vanginvartijan mielestä Hakala ei kunnioittanut sääntöjä, ja joka kahdeskymmenes ja kolmaskymmenes päivä annettiin uusi syy eristykseen.


- Ehkä, jos olisin ollut hiljaa, en olisi joutunut eristykseen. Mutta en ole hiljaa.

Vanginvartijat säännöstelivät ruokaa


Hakala harrasti ennen tuomiotaan vapaaottelua.


- Olen saanut tunteja turpaan ihan vapaaehtoisesti, ja sen takia mua on yritetty nujertaa täällä vankiloissa muilla tavoin.


Kerran Hakala pakotettiin katsomaan, kun poliisi ja vanginvartija hakkasivat toisen vangin kuoliaaksi. Medialle kerrottiin, että mies oli tippunut muurilta ja lyönyt päänsä yrittäessään paeta.


- Pahin asia, mitä mies voi tuntea on se, kun ei pysty tekemään mitään. Täällä meidät laitetaan sellaiseen mielentilaan nöyryyttämällä ja simputtamalla.


Hakala sanoo, että aiemmissa vankiloissa vanginvartijat säännöstelivät vankien ruokaa. Heikkoja vastaan oli helpompi taistella.


- Olen elänyt kolme kuukautta pelkällä riisillä sekä vedellä, jossa on multaa, rotan karvoja ja linnun ulostetta, Hakala kertoo.


Vangit tunsivat nälkää, janoa ja inhimillisyyden ylittämää kuumuutta. Haavat tulehtuivat, eikä niihin saanut asiaankuuluvaa lääkitystä.


- Vähän niin kuin keskitysleirillä. Kun tulin Joinvilleen, mulla oli nyrkinkokoinen tulehdus kädessä. Edellisen vankilan vartija sanoi, että olin sen itse aiheuttanut. Järjetöntä on se, kun itsekin totuin sellaiseen, mikä ei ole normaalia. Jos taas ei tottuisi, kärsisi vielä enemmän.

Selleissä pätee vankien säännöt


Kesken haastattelun kävelemme kierroksella vankilassa. Sellit ovat suhteellisen isoja mutta jokaisessa on neljä vankia. Niissä vallitsee asukkaiden omat säännöt. Jos joku syö, vessassa ei saa kukaan käydä, ja toisen tavaroihin eikä sänkyyn saa koskea.

Vankilassa on kaksi ulkoilualuetta, jotka ovat sählykaukalon kokoisia betoniaukkoja, joihin ei auringonvalo ulotu. Ulkoiluaika on kaksi tuntia päivässä. Suomessa vankien ulkoiluaika on tunti päivässä.


Kun vankilakierros on ohi, meille tarjotaan lounasta.


- Menkää ihmeessä syömään. Näette, minkälaista sontaa täällä tarjotaan, Hakala sanoo suomeksi ja lisää nopeasti:

- Paitsi että teille on todennäköisesti varattu vähän erilaisempaa ruokaa, vanki virnistää.


Kun haastattelupyynnöstä kerrottiin Hakalalle, rivien välistä oli kuulemma luettavissa, että se onnistuu vain tiettyjä sääntöjä noudattaen. Hakalan pitää kertoa pelkkiä hyviä asioita kyseisestä vankilasta.


- Onhan täällä hyvät oltavat verrattuna muihin vankiloihin, mutta… no, en halua joutua vaikeuksiin.


Aiemmissa vankiloissa sellit olivat vierastapaamishuoneen kokoisia ja kuumia, ruokaa ei saanut tarpeeksi ja joka toinen päivä joku ammuttiin tai hakattiin. Haastatteluhetkellä Joinvillen vankilan tapaamishuoneessa on varmasti yli 40 astetta. Edes vilkkain mielikuvitus ei auta ymmärtämään, minkälaista olisi viettää suurimman osan päivästä vastaavanlaisessa tilassa.

Piilotti ruumiin paniikissa


Vaikka Hakala kiisti syyllistyneensä tyttöystävänsä murhaan, hän myönsi oikeudessa syyllistyneensä tyttöystävänsä ruumiin piilottamiseen.


- Iski paniikki. En tuntenut niitä, jotka olivat siellä talossa, kun tulin ajelulta. Ne sanoivat, että minut tuomitaan syylliseksi, ja että mulla ei ole mitään mahdollisuuksia. Murha tapahtui talossani, olen entinen vapaaottelija ja uhri on entinen tyttöystäväni. Brasiliassa ollaan syyllisiä, ellei toisin todisteta.

Hakala on tehnyt rikoksia myös Suomessa. Vuonna 2001 Hakala sai tuomion pahoinpitelystä, vuonna 2004 rattijuopumuksesta ja vuonna 2008 huumausainerikoksesta.

- Kun tulin tänne, edellisen vankilan vartijat olivat varoittaneet kuinka vaarallinen olen, Hakala kertoo.


Kun tapaamme myöhemmin Joinvillen vankilan johtajan, hän kertoo saman, ja toteaa perään, että oikeasti Hakala on hyväkäytöksinen, sääntöjä kunnioittava ja oikeudenmukainen vanki.

”Yhdentekevää, kuka uskoo syyttömyyteeni”


Kun tieto murhaepäilyistä levisi aikoinaan Suomeen, Ilta-Sanomat kirjoitti naismallista, joka muisti Hakalan pintaliitopaikan ovimiehenä. Hänellä ei ollut mitään pahaa sanottavaa miehestä. Kuulemma kaikkien kaveri. Toinen tunnettu henkilö taas haukkui Hakalan ylimieliseksi, joka vain esitti kovaa jätkää. Nyt kuuden vuoden vankilatuomion jälkeen Hakala sanoo, ettei välitä muiden mielipiteistä.


- Mulle on täysin yhdentekevää, kuka uskoo, olenko syyllinen murhaan vai en. Se ei helpota tai vaikeuta elämääni millään tavalla.